Edunvalvonta
JHL:n paikallisyhdistyksenä tärkein tehtävämme on jäsentemme edunvalvonta – JHL Suomen suurimpana ammattiliittona antaa toiminnallemme parhaimman mahdollisen tuen!
Valtakunnantasolla JHL on työehtosopimusneuvotteluissa meidän neuvottelijamme, jonka tuloksena nytkin noudatamme mm. Kunnallista yleistä virka- ja työehtosopimusta, KVTES:siä, joka on voimassa 31.12.2012 saakka.
Virastoja koskevia paikallisia sopimuksia neuvotellaan luottamusmies- tasolla. Näillä sopimuksilla pyritään löytämään joskus tarpeellista joustoa paikalliseen tekemiseen. Nämä sopimukset eivät kuitenkaan voi heikentää varsinaista sopimusta, KVTES: siä eikä olla ristiriidassa mm. Työsopimuslain kanssa.
Helsingin ja pääkaupunkiseudun neuvotteluissa edustaa yhdistämme JHL Helsingin yhteisjärjestö, jossa edustuksemme toteutuu mm. kyseisen yhteisjärjestön hallituksen ja pääluottamusmiesjaoston kautta. Siellä edustajinamme on Kari Kälviä ja varana Riikka Aalto.
Yhdistyksemme toiminnasta vastaa hallitus, jonka toimintaan kuuluu mm. yksittäisen jäsenen auttaminen vaikkapa sopimustulkintojen, työsuhteeseen liittyvien asioiden, työhyvinvoinnin ja opiskelu- ja harrastuskustannusten suhteen.
Omassa virastossa edunvalvonta-asioissa on syytä kääntyä ensisijaisesti oman luottamusmiehen puoleen. Ongelmatilanteissa luottamusmiehellä on aina aikaa jäsenillemme – älä epäröi kysyä jos jokin asia askarruttaa!
Luottamusmiehet
Pääluottamusmies, luottamusmies (kulttuurikeskus)
Tekninen konsultti Kari Kälviä
Kulttuurikeskus
050 532 6652, kari.kalvia(at)hel.fi
Varapääluottamusmies, luottamusmies (kaupunginkirjasto)
IT-tukihenkilö Riikka Aalto
Kaupunginkirjasto
050 432 8885, riikka.aalto(at)hel.fi
Varaluottamusmies (kaupunginkirjasto)
Kirjastovirkailija Matti Järvinen
Kaupunginkirjasto, Pasilan kirjasto
0400 584 081, matti.jarvinen(at)nysalor.net
Varaluottamusmies (kulttuurikeskus)
Valomies Kari Gratseff
Kulttuurikeskus
3107 1358, 050 412 3175, kari.gratseff(at)hel.fi
Luottamusmies (kaupunginmuseo)
Taloussuunnittelija Lasse Joutsen
3103 6627, lasse.joutsen(at)hel.fi
Kaupunginmuseo, hallinto
Laajennetun johtoryhmän jäsen
Luottamusmies (Suomenkielinen työväenopisto)
Opistosihteeri Terhi Topp
Suomenkielinen työväenopisto
3108 8512, 044 336 7292, terhi.topp(at)hel.fi
Varaluottamusmies (Suomenkielinen työväenopisto)
Opistoisäntä Kalle Sorainen
3108 8543, kalle.sorainen(at)hel.fi
Taidemuseon yhteyshenkilö
Museoavustaja Antti Laakkonen
040 763 6773, antti.laakkonen(at)hel.fi
Henkilöstötoimikunnan jäsen (taidemuseo)
Työntekijöiden työsuojeluvaltuutettu
Freddy Ekholm
Nuorisoasiainkeskus
3107 1580, freddy.ekholm(at)hel.fi

